tiistai 25. kesäkuuta 2013

Teekutsut metsässä

Kevät kuvauksemme piti olla ensin keijuteemainen, sitten vintage -teemainen ja lopulta teemaksi muodostui teekutsut metsässä. Keijuteema sai jäädä kun siihen suunnitelemani hiuskoristeet eivät saapuneetkaan mutta onneksi vaihtoehtoja oli paljon. Päivän aikana kuvasimme paljon ja vintage teema pääsi kyllä mukaan mutta näistä kuvista ja teemasta tykkäsin oikeastaan kaikken eniten. Inspiraatiossa lähdimme liikkeelle Kaisun löytämästä teekutsu kuvasta jonka innoittamana hän alkoi koota somistukseen tarvittavaa materiaalia, minä askartelin kakkukoristeista perhoshäkin ja ihana Nonna Sisters in Bloomista toimitti kokonaisuutta viimeistelevät upeat kukat ja maljakot. Suuri kiitos myös meidän ihanille malleille Michaelalle ja Anulle! Ja upeille kuvaajille Johannalle ja Jounille






Tämän kuvauksen yhteydessä käytetty hiuskoristeet ovat fascinatoreita joita teen tilaustyönä. Vaalealla Anulla on yllään 70 -luvun vintage pitsihääpuku josta intoilin täällä blogissa jo monesti aiemmin. Se on niiiin hurmaava! ja niin pieni...laitan sen varmaan myyntiin sillä tuskin tavoitemekoksi tästä on minulle muutamaan hetkeen vaikka lykkäisimmekin mieheni kanssa vihkivalojen uudistusta :D


 Superhankalaa on keksiä kampauksia joihin kaikki korut, puvut ja asusteet sopivat. Ja muutaman hiuskorun vaihdon jälkeen pörröisiä osioita yleensä tulee kampaukseen.  Niinpä ratkaisin tämän ongelman tekemällä kampauksista isot "linnunpesämäiset" tupeeratut nutturat, jo valmiiksi rentoa menoa. Meikit olivat vahvat että näkyvät sitten kauempaakin kun kuvaan oli tarkoitus saada paljon tapahtumaa. Ei kyllä toimi sitten lähikuvissa sama meikkikonsepti. Kaikenkaikkiaan olin oikein tyytyväinen tähän settiin. Mitäs tykkäätte kuvista? :)
 
Olisipa ihanaa pitää kutsut metsänsiimeksessä kauniina päivänä! Ja miksikäs ei!
 

Ei kommentteja: