lauantai 7. syyskuuta 2013

Hääkampauksen koevedos

Ensinnäkin mulla on maailman ihanimmat asiakkaat! Kiitos teille ihan jokaiselle, olette tärkeitä ja rakkaita. Kulunut kesä jää muistoihin yhtenä parhaista koskaan <3 Eikä kausi ole suinkaan vielä ohi sillä syksyn morsiamet ovat entistä upeampia ja rohkeampia, ja talven morsiamet entistä näyttävämpiä ja romattisempia. Ihanaa että häissä hyödynnetään omaa lempi vuodenaikaa teemassa ja muussa sekä toteutetaan omaa vahvaa visiota tyylistä, tykkään!
 
Alla kuvakollaasi tämän päivän koekampauksesta. Hiuskorut ovat kahdella tavalla aseteltuna mutta päädyimme siihen että pinnit ovat erikseen, eli toinen korostaa lainetta (kyllä, siihen tulee laine hääpäivänä, aioin sen siihen saada tavalla tai toisella..) Jos taas korut olisivat "kampamaisesti" yhdessä niin ne olisivat vain toisella sivulla kuten ensimmäisessä kuvassa. Kampaisesti kiinnitys on helpompi koska pinnillä on tuossa kohdassa tukea ja ne on helppo siihen asetella, mutta jos ja kun pinni tulee laineen pohjalle niin teen pinniin lisälenkit joilla saan tuettua kiinnitystä tavallisilla pinneillä tai hengettömillä. Oii tästä tulee hieno, miten maltan odottaa ensi viikonloppuun!
 
 
Että semmoista tälläkertaa :) oon täällä ihan fiiliksissa sillä odottelen asiakkaan hääkuvia alkukesältä! Ja jos kohta vuodata kyyneitä liikutuksesta hääkuvia katsoessani, niin liikuttunut olin myös tästä postauksesta täällä. Ihanaa jos voi olla jotenkin avuksi ja hyödyksi, kyllä verkkokaupastakin voi saada hyvää palvelua ja olemme onnellisia jos olemme siinä onnistuneet <3
 
Ihanaa viikonloppua kaikille!
 
terkuin Nina


2 kommenttia:

Maarit kirjoitti...

Pakkohan sitä on hehkuttaa, kun saa verkkokaupan kautta parempaa palvelua kuin aiemmin mistään! :) Kiitos vielä! Hehkutan lisää, kun pinni saapuu ;)

Nina/Ninka kirjoitti...

<3 Mielelläni avuksi kaikessa missä voin :)