tiistai 31. joulukuuta 2013

Onnellista Uutta Vuotta!

Tämä vuosi on ollut aivan ihana. Teen siitä myöhemmin pienen katsauksen ja järjestän uuden vuoden kilpailun. Sähköpostimme on tällähetkellä ruuhkautunut joten valitettavasti osaan viesteistä pääsen vastaamaan vasta loppuviikosta. Toimitukset ovat kuitenkin lähteneet ihan ajallaan joten ne ovat perillä heti pyhien jälkeen. Muutama tilauskorukin on valmiina ja odottaa vain kuvausta, eli terkut teille ihanat jotka omaa korusuunnitelmaansa nähtäväksi odottaa, tulossa on! :)
 
 
Kiitos rakkaat lukijat, asiakkaat, ystävät ja yhteistyökumppanit vuodesta 2013
 
Tuokoon tuleva vuosi mukanaan paljon onnea, iloa ja rakkautta.
Tervetuloa vuosi 2014!
 
terkuin Nina
 
 


torstai 26. joulukuuta 2013

ALE alkoi!

www.ninka.fi
 
 
Kuponkikoodi RXAJ6GJW
(-20% ALE ei koske uniikkikoruja eikä uusia tilaustöitä)
 
 
 
 
 
 
 
 


maanantai 23. joulukuuta 2013

Ihanaa joulua!

Jouluhäät olisivat ihanan tunnelmalliset ja makeat <3 Punaisen ja valkoisen yhdistelmä on aivan upea, ja siihen vähän lisää kimallusta hopealla tai kullalla niin kokonaisuus on varmasti toimiva!
 
Tänä vuonna ei saatu valkoista joulua, mutta ei se mitään haittaa. Tunnelma tulee ihan muista asioista, kuten yhdessäolosta, kiireettömyydestä, hyvästä ruuasta ja kynttilöistä. Ja tietenkin niitä pakettejakin on kiva antaa ja saada. On lupa relata ja nauttia.
 

Lisää ihania ideoita joulun häihin ja kuvat täältä
 
 
 
Pidämme muutaman päivän joululoman ja palaamme asiaan jälleen pyhien jälkeen.
Haluamme toivottaa kaikille ihanaa ja tunnelmallista joulua!
 
lämpöisin terkuin
 
Ninkan tontut

torstai 12. joulukuuta 2013

Huikea finaalityö by Emppu



Tänään on aika onnitella meidän Eeva-Marjaa joka on saanut opiskelunsa päätökseen <3
Kuva Empun näyttötyöstä joka on ihan huikean mahtava! Tuo kampaus voisi olla aivan hyvin kansainvälisestä kampauskilpailusta!
 
Emppu työskentelee nykyään vakituisesti kampaajana ja meikkaajana Espoossa Matinkylässä Kauneuskeskus Fenixsissa
 ja satunnaisesti edelleen myös meillä Ninkassa
 
 
ONNEA EMPPU <3
 
terkuin Nina
 


maanantai 9. joulukuuta 2013

Meikki/kampaus/kuvausharjoituksia


 
Viikonloppu oli pitkä ja ihana <3
 
Perjantaina tein perheelle hyvää ruokaa jonka nautimme onnellisina ja kiitollisina siitä että saamme elää, yrittää ja kasvattaa lapsemme itsenäisessä Suomessa. Tampereen linnan juhlat jäivät tänä vuonna katsomatta kun innostuimme siivoamaan. Tiedättehän kun inspiraatio iskee niin sitä ei voi enää siirtää... Kyllähän telkkari päällä oli, että vähän kuitenkin kiinnosti minkälaisia kokonaisuuksia juhlakansa oli ylleen laittanut. Kampauksiin kiinnitin huomiota ja mielestäni ne olivat tänä vuonna erittäin hyviä, viimeisteltyjä ja tyylikkäitä. Nuorin meistä intoitui tanssahtelemaan itsenäisyyspäivän konsertin myötä, että oliko sitten tänä vuona astetta paremmat kemut ;)
 
Lauantaina sää oli mitä mainioin. Ystäväni oli tulossa kylään ja olimme sopineet pienestä "ihan vaan huvikseen" prokkiksesta joten tein hänelle nopean kampauksen ja pehmeän kuvausmeikin.Käyn tuon meikin ja kampauksen tarkemmin läpi tulevassa postauksessa. Käytimme nimittäin sinivihreille silmille sävyjä jotka korostavat nimenomaan silmien sinisyyttä ja sehän onnistui oikein kivasti.
 
Kiiruhdimme työhuoneeni kautta Kalkkipetterin raunioille jossa saimmekin ihan mainioita kuvia. Hyvää harjoitusta siis. Kuvaaminen on todella kivaa, mutta ensi kerralla otan oman jakkaran mukaan ettei tarvitse enää keikkua ties minkä betoniporsaan päällä ihan kummallisissa asennoissa.
 
No tällaisia niistä kuvista sitten tuli:

 


Kuvien korvikset on tulossa kauppaan pian, samoin ylemmän kuvan hiuskoru. Vastaava koru löytyy täältä. Näitä olen tehnyt varastoon jo jokusen mutta aika hitaasti päivittyy nyt kauppaan.
Alemman kuvan hiuskoru on tämä, vaikka kuvasta ei korua varsinaisesti näe niin jotain mittasuhteita ehkäpä..
 
 
Ihanaa alkanutta viikkoa!
 
terkuin Nina

tiistai 3. joulukuuta 2013

Minttu -inspiraatio



Mintunvihreä on ollut yksi kuluvan vuoden hittiväreistä! Väri on erityisen trendikäs yhditettynä kultaan mutta toimii erittäin hyvin myös hopeanvärin kanssa. Sopii somistukseen, pukeutumiseen ja asustamiseen. Toimii sekä tummilla että vaaleilla henkilöillä. Miten voisi olla rakastamatta minttua!
 
Tässäpä tämän iltainen inspiraatiokollaasini.
 
 

 
Jos kampaus olisi kiinni niin herkkän romanttinen hiuskoru sopisi tähän oikein hyvin.
 
Ehkäpä tämä Ninkan uusin uniikkihiuskorukampa helmistä ja strasseista.
Löytyy täältä



Terkuin Nina

maanantai 2. joulukuuta 2013

Pikakampaus: iso nuttura ilman valkkia

 
Tänään en voinut vastuustaa kiusausta tarttua ikivanhaan kampauspäähäni ja tehdä hänelle pikainen juhlakampaus. Taitaa olla niin että kun on tarpeeksi paljon hommia "to do" -listalla niin niihin oikeisiin tehtäviin tarttuminen voi aina hieman vielä odottaa ;) Kampaushommat voittaa kirjanpidon minun päiväjärjestyksessäni ihan kevyesti. Tässäpä tämä juhlakampaus pikana, versio on siloittelematon, mutta kyllä tuosta varmasti idean saa. Kivasti 60´s henkinen sekä helppo ja nopea kampaus toteuttaa.
 

 
Lähtötilanne on takkuinen molla



1.kampaa hiukset korkeahkolle ponnarille
2.Siisti ponnari kieputtamalla pieni hiusosio peittämään ponnarin kiinnityksen

3.Tupeeraa ponnarin PÄÄLLIPUOLI eli se yläpuoli
Se missä on päällihiukset.
 
4. Siisti tupeeraus alapuolelta. Mitä juhlavampi tilaisuus sen huolellisempi siloitus. Tässä on tehty kevyt tupeeraus ja siloitus, jonka jälkeen ponnaria lähdetään kieputtamaan isolle rullalle eteenpäin.
 


5. Kun kieputus on tehty ja osio on kiinnitetty pinneillä edestä, kampaus näyttää tältä

6. siloita ja kiinnitä kampauksen sivut. Se onnistuu helpoiten kääntämällä niitä hieman sisäänpäin.
 
7. Jos hiuslakkaa ei ole käytetty paljoa, niin kampauksen pinnan siloittaminen onnistuu vielä tässä vaiheessa vaikkapa isoa hengetöntä tai tupeerauskamman piikkejä apuna käyttäen. Lisää vielä kiiltosuihkettä, se siloittaa hyvin myös.
 

8. Koristele kampaus haluamasi tyylisellä korulla. Tässä käytetty korukampaa. Se sopii kampauksessa eteen tai taakse. Jos ajattelet hääkampaukseksi jotain tämän tyylistä, niin tähän sopii hyvin myös tiara tai tiarapanta kampauksen eteen. Huntu sopii kiinnitettäväksi kampauksen taakse.



 Ja loppuun vielä pakko vilauttaa mitä korupajalla on valmistumassa, nimittäin violetinharmaata sulkaa...Tämä ei siis valmis vielä, mutta olen niin innoissani noista sävyistä!
 
 
 
Ihanaa viikkoa! Varovasti liukkailla keleillä sitten.
 
terkuin Nina


sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Wedding Blog Awards

 
 
Äänestys on alkanut. Voi miten jännittävää!
Äänestämään pääsee täältä,
ja äänestää saa joka päivä!
 
Lämmin kiitos ja halaus Ninkan Juhlakampaukset blogia äänestäneille <3
 
Mukavaa viikkoa kaikille!
 
terkuin Nina