perjantai 30. tammikuuta 2015

Kuvausten satoa!

Meillä oli viime viikonloppuna ihan huippuihanat kuvaukset <3

Tiimi oli pieni mutta sitäkin tehokkaampi! Mallina oli ihana Anu jonka muuntautumiskyky ja iloisen luonnollinen olemus välittyy upeasti valmiista kuvista. Minun lisäkseni toisena kuvaajana toimi opiskelutoverini Maria Peltomaa, joka muuten upeiden kuvien lisäksi tekee upeita raakakakkuja! Käy kurkkaamassa täältä www.rawspot.fi

Kuvauspaikkana toimi tilausravintola Hannes Lohjalla. Teen siitä ihan oman postauksen tänne blogiin vielä, sillä olin aikast innostunut siitä että nyt tiedän missä seuraavat juhlani järjestän, huippua! Keneltä vielä puuttuu juhlapaikka tai pitopalvelu niin käykää ehdottomasti tutustumassa tähän vaihtoehtoon. Hannes toimii tilausravintolana Lohjalla, ja catering toimii myös uudellamaalla ja pääkaupunkiseudulla!


Kuvia tuli paljon! Silti tuntui että aika loppuu kesken ja huippuvalo löytyi vasta viimeisillä minuuteilla (tietenkin;)) Tässä ensimmäinen kuvapläjäys, olkaa hyvä :) 






































Malli Anu
Kampaus, meikki Nina/Ninka.fi
Korut Ninka Design uniikkikorut tilaustyönä
Kuvat Maria Peltomaa www.rawspot.fi
Kuvauspaikka Ravintola Hannes www.hannes.fi




perjantai 23. tammikuuta 2015

Kukkia ja helmiä

Heippa!

Korupajalla on tehty työtä päivät ja pari yötä..valmistaudumme nimittäin tuleviin kuvauksiin ja olen niistä hurjan innoissani! Mutta niistä lisää myöhemmin :)

Muistakaa vuoden hääblogi äänestys täällä !
Minä en odota voittavani, sen sijaan jännitän kuka niistä kaikista ihanista ja inspiroivista hääblogeista  joita morsiamet pitävät, vie voiton tänä vuonna. Onneksi äänestää saa vaikka jokapäivä joten voin äänestää kaikkia suosikkejani ainakin kerran!

Hääblogiäänestykseen liittyykin sopivasti tulevan messukauden seuraavat tapahtumat, eli 14.2. Love Me Do -häätapahtuma Turussa. Ninka on siellä myös! 

Sitä ennen on Tampereen Häämessut Tampere -talolla 7-8.2. Ja sieltä minut löytää Trilogian osastolta  koruineni kaikkineni ;) toivottavasti nähdään!


Kuva&korut Ninka.fi 


Silkkikukka innostukseni on saanut vakavia piirteitä...niistä syntyy kokoajan jotain uutta korua ja hattua. Hauskaa! Ja hurmaavan romanttista, tai ihanan dramaattista <3
Kuva &Korut Ninka.fi

Hiuskoriste kilpailuun tulvii toinen toistaan ihanampia korusuunnitelmia <3  Ihan huikeita! Muista laittaa omasi tulemaan myös. Äänestys alkaa helmikuun alussa joten korusuunnitelmat pitäisi olla perillä 31.1. mennessä. Aina kannattaa osallistua!

Ihanaa viikonloppua <3

terv. Nina


tiistai 13. tammikuuta 2015

Trilogian asusteita


KIITOS <3 
Kiitos kaikille messuosastollamme viikonloppuna vierailleille.
Olen ihan huikean onnellinen kaikista ihanista ihmisistä joita messuilla tapasin.
Moni morsian ja kaaso löysi valikoimastamme sen juuri oikean korun tai asusteen juhlatyyliään täydentämään ja se tekee minut hyvin iloiseksi <3 

En kuitenkaan ole vielä ehtinyt purkamaan messukuvia koska parhaillaan päivitän Trilogian uutuuksia verkkokauppaan ja pakkailen tavaraa jälleenmyyjille. Kuvia osastosta tulossa siis myöhemmin :)

Tässä muutama uusi kuva parin viikon takaisista kuvauksista sekä linkit
jo päivitettyihin tuotteisiin.


Trilogian pitsipaita Sue
Hiuskorupanta  valmistetaan tilaustyönä



Upea Keeppi 
Hattukoru birdcage hunnulla hiuskoriste 


Olitko Helsingin häämessuilla viikonloppuna?
Mitä pidit messuista? Entäpä hääpukunäytöksestä? En ehtinyt kumpanakaan päivänä näkemään sitä :(
Oliko messujen parasta antia tietoiskut vai mikä? :)

Ps. älä unohda osallistua hiuskorun suunnittelukilpailuun johon pääsee täältä


Ihanaa viikkoa!

terv. Nina





perjantai 9. tammikuuta 2015

Suunnittele oma hiuskorusi


Aloitamme vuoden 2015 tuttuun tapaan huikealla kilpailulla. Kilpailun aiheena on hiuskoristeet 2015 ja oman hiuskoristeen suunnittelu! Voittajan hiuskoriste toteutetaan Ninkan toimesta. 

Voittaja valitaan yleisöäänestyksellä blogissa ja facebookissa. Äänestykseen  valitaan kolmesta viiteen parasta korusuunnitelmaa.




KILPAILUOHJEET

Kerää inspiraatiokollaasi häätyylisi ( tai muusta trendikkäästä/juhlavasta ) hiuskoristeesta. Se voi olla myös jotain ihan muuta kuin hiuskoristeita, esim puku, värejä, materiaaleja, valmiita koruja ja hiuskoristeita sekä kampaus. Kuvien määrää ei ole mitenkään rajoitettu.

Lisäksi kuvaile korusi tyyliä ja toiveitasi mahdollisimman hyvin ja perustele miksi kyseinen koru on voittajasuunnitelma. Voit myös kertoa hieman itsestäsi ja hääsuunnitelmistasi (tai muu juhla/tai käyttö johon koru on tulossa), se olisi mukavaa. Korusuunnitelma ei siis tarvitse olla yksi valmis kuva vaan yhdistelmä ispiraatiota ja kokoelma halutusta tyylistä. Suunnitelman pohjalta teen voittajalle ehdotelman toteutuksesta ja voittaja saa valmiin korun omakseen.

Ainut rajoitus on että koru ei saa olla kopio jo valmistetusta korusta. Toki voit käyttää jotain valmista korua suunnitelman pohjana inspiraatiokuvissa kun perustelet mikä kuvassa mielestäsi on hyvää ja mitä elementtejä siitä toivoisit omaan koruusi. Kilpailun tarkoitus on luoda jotain täysin uutta ja myös suunnitelman persoonallisuus ja toteutettavuus otetaan huomioon. 

Kilpailuun voi osallistua tammikuun ajan, minkä jälkeen valitaan kolmesta viiteen työtä äänestykseen. 

Olisi ihan mahtavaa jos jakaisitte tietoa kilpailusta blogeissa ja fb-ssä jotta mahdollisimman moni voisi siihen osallistua, kiitos. 






Korusuunnitelmat kilpailuun tulee lähettään 31.1 mennessä juhla(at)ninka.fi

Onnea kilpailuun!

Ps. Viime vuonna sain ihan huikean upeita kilpailutöitä ja voittajan valinta oli tosi tiukka ja jännittävä äänestyskilpailu!  Edellisen vuoden kilpailutöihin voi tutustua täällä:
terkuin Nina







keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Pitsiä&helmiä


Tänään on ollut käsittämättömien tietokone pulmien päivä....
Tässä kuitenkin pari päivän aikana ottamaani/tekemääni kuvaa eiliseltä :)

Trilogian vintage pitsit saavat tälläkaudella kaverikseen aidot makeanvedenhelmet sekä shampanjan ja opaalinväriset kristallit.


Pitsisukkanauhaa saa monissa sävyissä, myös mittatilauksena! Tässä sävy Royal blue























Lisää 2015 hiuskoristeita


Eilen Loppiaisena kuvasin ihanaa ystävääni Tanjaa.
Teimme pikameikin ja pikakampauksen
tarkoituksena oli kuvata edelliselta viikolta kuvaamatta jääneet hiuskoristeet (tosin ei me päästy edes puoleenväliin!! :)













Tämä pieni korukampa voi olla käytössä arjessa ja juhlassa! Hiuskoru opaaleista vintage kristalleista
Romanttinen ja monipuolinen hiuskoriste valmistetaan tilauksesta toiveiden mukaan.

Trilogian supersuosittua pantaa saa nyt myös shampanjan sävyssä
Malli Tanja
Korut, kampaukset, meikki/Kuvat Ninka



Olen tavattavissa Helsingin häämessuilla Wanhassa Satamassa tulevana viikonloppuna 10-11.1.2015
Ninkan osasto on vanhaan tuttuun tapaan 141E ja Trilogian pukusuunnittelija Marika on osastolla myös lauantaina tavattavissa.

Tervetuloa juttelemaan kanssamme ja tekemään edullisia häähankintoja!
 
Tänä vuonna osastollamme on entistä enemmän somisteita ja koristeita, nähdään siellä!

terv. Nina



lauantai 3. tammikuuta 2015

2015 Malliston makupaloja - Trilogia & Ninka hiuskoristeet

Heippa! Tällaisia kuvia otin viime perjantaina lasiverannalla myrskyn ulvoessa ulkona ja sateen ropistessa tunnelmallisesti ikkunoihin. Aika herkkää ja romanttista <3
Koruihin voi tutustua lisää www.ninka.fi













Malli Michaela
Puvut Marika Mansikkamäki/Trilogia
Korut, hiuskoristeet/ Kuvat Ninka




Tässä kurkistus kauden uusiin hiuskoristeisiin ja Trilogian uutuuksiin.
Pukukuvia tulossa lisää myöhemmin! 

Ps. Ensi viikolla alkaa hiuskorun suunnittelu -kilpailu, oletko valmiina!?!?

Ihanaa & Onnellista Vuotta 2015 Kaikille!

terv. Nina